Kuvataiteen talo ry:n sääntömääräinen vuosikokous 2023
20.11.2023 klo 16, Sofia Helsinki tai etäyhteys
Vuosikokouksessa käsitellään Kuvataiteen talo ry:n sääntömääräiset asiat; vahvistetaan vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022 sekä päätetään mm. vastuuvapauden myöntämisestä.
Vuosikokous järjestetään valitettavan poikkeuksellisena ajankohtana pitkään jatkuneen Kuvataiteen talon operatiivisen henkilökunnan resurssivajeen vuoksi. Kuvataiteen talon toiminta on vuodenvaihteesta 2022–23 alkaen laajentunut ja monipuolistunut voimakkaasti, mikä on vaatinut kehitystyön ohessa toimenpiteitä mm. yhdistyksen hallintoon ja toimintatapoihin. Yhdistyksen henkilökunta on vihdoin elokuussa 2023 kasvanut kolmen kokopäiväisen työntekijän työyhteisöksi, mikä luo aiempaa vakaamman pohjan toiminnan tavoitteelliselle toteuttamiselle jatkossa.
Kiitämme jäsenorganisaatioitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä muutoksen keskellä.
Kokousedustajan ilmoittaminen
Kutsu vuosikokoukseen toimitetaan kahta viikkoa ennen kokousajankohtaa Kuvataiteen talo ry:n jäsenorganisaatioiden puheenjohtajille ja operatiivisesta toiminnasta vastaaville toimihenkilöille.
Pyydämme ilmoittamaan organisaationne äänivaltaa käyttävän kokousedustajan tällä sivulla olevan lomakkeen välityksellä 19.11.2023 mennessä (ilmoittautuminen on päättynyt). Erillistä valtakirjaa ole tarpeen toimittaa.
Kokouspaikka ja turvallisemman tilan periaatteet
Vuosikokous järjestetään hybridimuotoisena; kokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteyden, Zoom -verkkokokoustyökalun välityksellä tai paikan päällä Sofia Helsingissä (Anni -kokoustila, Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki).
Sofia Helsingin kokoustilat sijaitsevat Kiseloffin talon toisessa kerroksessa parvella, jonne on suora käynti portaita pitkin Sofian kahvilasta. Kahvilatilaan pääset suoraan Aleksanterinkadun puoleisesta sisäänkäynnistä. Olethan meihin etukäteen yhteydessä, mikäli kaipaat lisätietoa tilan esteettömyyteen liittyen. Lisätietoa kokouspaikasta löydät Sofia Helsingin verkkosivuilta.
Huomioithan, että Kuvataiteen talon toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Pyydämme jokaista tilaisuuksiimme osallistuvaa kunnioittamaan yhteisiä periaatteitamme ja luomaan turvallisen ja kaikkia kunnioittavan tilan.
Esityslista ja kokousmateriaali
1 § Kokouksen avaaminen
2 § Kokousvirkailijoiden valitseminen
3 § Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4 § Työjärjestyksen hyväksyminen
5 § Edellisen kokouksen pöytäkirjan merkitseminen tiedoksi (liite 1)
6 § Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto (liite 2, 3 ja 4)
7 § Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
8 § Valitaan tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja
9 § Muut mahdolliset asiat
10 § Kokouksen päättäminen
Vuosikokouksen kutsu ja esityslista (pdf)
Liite 1: Syyskokouksen 2022 pöytäkirja (pdf)
Liite 2: Tilinpäätös ja tase-erittelyt 2022 (pdf)
Liite 3: Vuosikertomus 2022 (pdf)
Liite 4: Tilintarkastuskertomus (pdf)
Lisätietoa ja tiedustelut:
Projektikoordinaattori Venla Styrman, venla.styrman@kuvataiteentalo.fi
